No onpa jäänyt kirjoittamatta tätä blogia, vaikka niin vannoin kirjoittavani joka päivä edistymisestämme. No ehkä me ei aina edistytä vaan mennään jopa takapakkia, mutta silti me vielä vaan sinnitellään.

Ruusa on rohkaistunut ja siirtynyt sohvalle asumaan. Sohva on mun makuuhuoneessa, ja siten Ruusa joutuu nukkumaan lähes mun vieressä. Se on vähän varautunut kun kömmin sänkyyn, mutta muuten puhisee tyytyväisenä siinä soffalla. Se asustelee nyt koko asunnossa muiden koirien kanssa sulassa sovussa. Tai en mä tiedä onko ne ihan sovussa, mutta sietävät toisiaan ja se riittää.

Meillä on jo toinen hihna mennyt Ruusan kainalon alta, ja mua oikein ärsyttää etten silloin ekan kerran tajunnut laittaa sille normaalia kaulapantaa vaan laitoin tyhmänä tuollaisen noutajahihnan jonka Ruusa saa mennentullen vännettyä miten vaan. Nyt on pakko kutsua apujoukkoja hihnan irrottamiseen, yritin irroittaa tätä hihnaa itse siinä onnistumatta.

Ruusa on edelleen kosketusarka, mutta uskaltaa silti mennä jo aika läheltä mun ohi. Se on meidän pikku leikki, että minä pyyhin lattioita kontallani ja Ruusa haistelee mun jalkoja takaa päin, ja juoksentelee mun ohi kun minä sitä kehuskelen kovasti. Olen huomannut että kehut riittävät Ruusalle, on ihan turha tarjota nameja kun sitä jännittää niin paljon ettei niitä pysty syömään.

Välillä olen hyvinkin epätoivoinen Ruusan suhteen, mutta onneksi olen saanut tsemppiapua kavereiltani, ja matka jatkuu Ruusan kotouttamisessa, toivottavasti vielä hyvin pitkään.