Ruusan kanssa ollaan elelty kohta vuosi yhdessä, ja täytyy sanoa että on ollut aika raskasta välillä kun kulkurista ei meinaa millään saada kotikoiraa. Ollaan me silti edistytty, paljon.

Suurin muutos oli tuossa elokuun alussa kun sain pihalleni rakennettua sellaiset aidat että ovelta pääsee turvallisesti suoraan pihalle. Noh, ei ne aidat nyt aivan niin pitävät olleet, mutta Ruusa on nyt turvallisesti kotona ja on pysynyt pihalla. Ruusa tekee pääsääntöisesti tarpeensa nyt ulos, mikä oli suuri helpotus minulle, olin jo aika väsynyt siivomaan jätöksiä sisätiloissa. Ruusa nauttii pihalla olosta, tosin käy välillä hakemassa rohkaisua omalta pediltään ja ryntää taas innokkaana ulos. Ruusan spurtit ovat hauskaa katseltavaa, on kuin koira olisi löytänyt jalkansa uudelleen. Sisälle mennään niin, että koira on aivan mun jaloissa kiinni, lieneekö peruja Pietarin ajoilta missä Ruusa oli opettelemassa kotikoiran konsteja ennen minulle tuloa.

Teemme työtä kosketuksen kanssa vielä, kädet ja ihmisen etupuoli on Ruusalle pieni kauhistus. Ruusan mielestä on turvallisempaa haistella minua takaapäin, ja usein tunnenkin märän kuonon vasten sääriäni tai selkääni. Ollaan tosin tultu eteenpäin myös alun kaikki-on-kauhistusta -fiiiksestä, Ruusa sietää jo todella paljon juttuja.

Jossain on sanottu, että saattaa olla ettei tarhalla pitkään ollut koira totu ihmisiin ikinä. Voi olla näinkin, mutta Ruusan kohdalla en usko sen pitävän paikkansa. Luin myös, että vie usein ainakin vuoden ennenkuin tottumista alkaa tapahtumaan. Haluaisin mieluummin uskoa tuohon, sillä välillä on ollut kausia ettei edistymistä ole juurikaan tapahtunut, ja toisinaan monta asiaa tapahtuu sitten päivässä. Asiat ovat vain pieniä asioita, lähestymistä, käden hyväksymistä aivan lähellä, katseen hyväksyiminen pidempään yms.

Tämä ei ole hätäsen hommaa, ja helpommalla pääsee kun ottaa pennun tarhalta tai Suomessa jo kotia odottelevan koiran. Tämä on sopinut omaan elämäntilanteeseeni hyvin, vaikka epätoivoa on ollut niin olen kokenut pienetkin edistykset hyvin palkitsevaksi. Toinen koirani Leo on ollut mahtava esimerkki Ruusalle, ilman Leoa tästä tuskin olisi tullut mitään.

Jatkamme taas joskus.