Meillä menee ihan mukavasti. Ruusa on alkanut nukkumaan todella paljon. Olen tietysti vähän huolissani että onko sillä joku fyysinen vika kun noin väsyttää, mutta uskon että nukuttaa vain siksi kun ei ole yli viiteen vuoteen saanut nukkua rauhassa. Ja viime viikon tapahtumat tänne muuttoineen ovat olleet hyvinkin stressaavia Ruusalle. 'Hyvän hotellin oon löytänyt', tuumaa Ruusa, päivät saa vedellä sikeitä ihan rauhassa ja ruokakin tuodaan kupissa eteen, ja kaiken päälle saa välillä vähän ylimääräisiä makupaloja. Nytkin Ruusa makoilee pöydän alla, ja minä kirjoittelen tässä pöydällä... eli Ruusa nukkuu lähes mun jaloissa. Se tuntuu hyvältä että uskaltaa jo luottaa noin paljon.

Olen antanut Ruusan vain olla, en ole yrittänytkään lähestyä sitä millään keinoin. Olen heitellyt sille makupaloja ja tehnyt makupaloista 'polkuja' eri paikkaan. Eilen se uskalsi tulla kammariin polun houkuttelemana, tänään taas Ruusa uskalsi lähestyä ruokakuppiaan tavallista aikaisemmin. Nämä ovat niitä pienen pieniä askeleita joista mä iloitsen suuresti. Ruusasta on mulle valtava ilo, niin myöskin toisista koirista, mutta tämä on niin jännittävää tuleeko Ruusasta kotikoiraa ikinä.