23.10.2015

Huh, onnistuihan tämä blogin aloittaminen. Nyt vihdoin pääsen kirjoittamaan blogia, sillä mulla on todellinen syy seurata mulle saapuneen koiran, Ruusan, etenemistä kotikoiraksi asti.

Ruusa, entiseltä nimeltään Leonid, on viipurilainen rescuekoira, jonka täytyi odottaa viisi vuotta tarhalla ennenkuin minulla oli mahdollisuus adoptoida hänet. Ruusa on oman koirani Leon sisko. Leo on ollut minulla  jo lähes viisi vuotta, ja koira on todellinen unelmakoira. Nyt sitten katsotaan kuinka Viipurin tarhalla elänyt arkajalka-Ruusa kehittyy kotikoiraksi, jos kehittyy.

Hain Ruusan eilen Vantaalta, olimme sopineen Viipurin Koirat r.y:n kanssa, että Ruusa laitetaan kuljetuskoppiin jo Venäjän puolella, ja siirretään koppi sitten vain minun autooni. Olin toimittanut Viipuriin kuljetushäkin, mutta onnekseni he olivat tajunneet laittaa Ruusan pienempään ja helpommin käsiteltävään kuljetuskoppiin.

Kuljetus oli sujunut mainiosti, Ruusa oli vähemmän stressaantunut kuin kuvittelin. Ahneena tyttönä Ruusa söi namipaloja kuljetushäkin verkon läpi. Suurimman osan illasta Ruusa vietti kuljetuskopissaan, siellä olo tuntui turvalliselta. Ruokakin maistui, ruokaa syötiin rohkeasti koiran etuosa kopin ulkopuolella. Ainoa hetki jolloin Ruusa uskaltautui ulos kopistaan oli　minun poistuessani huoneesta, paikat tutkittiin hyvin tarkkaan ehkäpä ruokalöydöksen toivossa.

Yöllä Ruusa teki tarpeensa paperille, onnekseni sillä näyttää olevan hyvä vatsa toisin kuin veljellään. Matokuurikin aloitettiin tänä aamuna, mutta ulkoloishäätöä en ole vielä päässyt laittamaan. Matoja näyttäisi olevan, mutta karva ja iho näyttävät hyviltä eikä koira kutise lainkaan. Odotan oikein innolla, että pääsen tytön pesemään ja harjaamaan, sieltä taitaa kuoriutua upeaturkkinen neitokainen. Tosin siihen pesemiseen ja harjaamiseen saattaa vielä mennä tovi aikaa...

Eilen illalla jätin Ruusan keittiön puolelle josta sillä oli näköyhteys meidän kammariin. Siellä toiset kaksi koiraa nauttivat rapsutuksista, kun Ruusa katseli meidän menoa ihmetellen.

Tänään sitten päästiin eroon kuljetuskopin kannesta. Jouduin vetämään Ruusan ulos kopista kun se ei muuten suostunut tulemaan ulos sieltä. Pesin kopin ja laitoin sinne täkin pehmukkeeksi. Ruusa kiitti pehmukkeesta ja piehtaroi täkissä selvästi pehmeästä nauttien. Pieniä tarhakoiran iloja.

Ajattelin, että tänään päästäisiin jo ulkoilemaan, mutta nyt tuntuu siltä että saattaa jäädä huomiseksi, sillä yhteys　Ruusaan ei ole vielä kovin vahva, ja ihan täysin pakottamalla en haluaisi ulkoilua tehdä. Odotan siis huomiseen.