Viime päivinä ei ol e tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista asiaa.

Ehkä se, että istuskeltiin vastatusten lattialla minuutin verran. Se oli Ruusalle taas paljon se, Ruusa kun pelkää ihmisen etupuolta enemmän kuin mitään. Se tulee yhä mun perässä kylppäriin ja jopa verannalle jos toiset koirat on ulkona. Ja nenää saadaan kosketella kun toiset haetaan ulkoa.

Tämä on tällaista omien liikkeiden tarkkaa miettimistä, jotta voin kaikin puolin helpottaa Ruusan oloa. Sen stressitaso on yhä korkealla, nami maistuu kädestä vain kerran, ja sitten jo peräännytäänkin taaksepäin.

Huomenna Ruusa on ollut kolme viikkoa kotona. Jotain on tapahtunut, mutta hyvin vähän. Onneksi mä tiesin tämän, muuten olisi saattanut hermo mennä jo tähän odotteluun.