Tänään on ollut juhlapäivä Ruusan suhteen, se teki niin monta edistysaskelta että muistankohan edes kaikkia tähän kirjata.

Olin tosi allapäin kun tulin töistä ja ajattelin, että ei siitä Ruusasta taida mitään tulla. Kodin oven avaaminen vain vahvisti asiaa, vastassa oli edelleen pöydän alla lymyilevä koiruli jolle en sitten viitsinyt mitään edes sanoa. Kävin toisten kanssa ulkosalla ja laitoin ne tarhaan ja tulin itse sisälle. Siellä Ruusa tapansa mukaan ilmoitteli itsestään inahdellen. Laitoin itselleni hieman purtavaa ja istuin alas pöydän ääreen. Yhtäkkiä huomasin Ruusan kiertelevän ympäri keittiötä ihan muina naisina, olin aivan ällikällä lyöty. Eli se uskalsi tulla siitä mun jalan vierestä, haistella mun jalkoja ja lähteä kiertämään huonetta ilman mitään. Toki se oli vähän jännittynyt ja etsi toisia koiria, mutta ei se tähän mennessä ole mitään tuollaista uskaltanut tehdä. Kiertelyn jälkeen se palasi turvapaikalleen, ja taas lähdettiin uudelle kierrokselle, ja myös mun sukat haisteltiin uudestaan. Rohkeahko tyttö.

Menin myös kylpyhuoneeseen laittamaan pyykkikoneen päälle ja sinnekin Ruusa seurasi minua. Sillä taisi olla jo tosi ikävä kavereitaan kun mua piti seurata noin hanakasti. Ruusan riemu oli rajaton kun hain toiset sisälle. Ruusa ei uskaltanut liikkua mihinkään, mutta ääntely oli sitäkin kovempaa. Istuin hetkeksi toisten koirien kanssa Ruusan lähelle tervehtimään sitä, ja tuntui kun Ruusa olisi ratkennut liitoksistaan. Sitten se teki myös tosi rohkean tempun ja meni toiseen huoneeseen Monikan perään nuuhkaisemaan sen peräpäätä.  Tulipahan Ruusallekin selväksi että täällä huushollissa asustelee useampi akka.

Tänään otettiin niitä jättiläisloikkia, olenpa iloinen tytön puolesta :). Ehkä me vielä saadaan Ruusasta iloinen kotikoira.